Monien muiden suomalaisten tavoin olin viime keväänä töitä vailla. Huomasin olevani tilanteessa, jossa työintoa olisi riittänyt, mutta töitä ei meinannut millään löytyä. Puoli vuotta sitten olin irtisanoutunut entisestä työstäni asiakaspalvelutehtävien parissa, koska halusin lähteä matkustelemaan ja nähdä maailmaa. Reissatessani Australiassa ja Indonesiassa toivoin, että työtilanne Suomessa olisi muuttunut sillä välin parempaan suuntaan.

Keväällä jouduin kuitenkin pettymään, sillä vaikka osaamista ja ennen kaikkea motivaatiota riitti, oli työllistymistilanne huono. Keväällä työnantajat olivat ottaneet kesätyöntekijät hommiin ja kesälomien alkaminen tarkoitti sitä, että ihmiset olivat vaikeammin tavoitettavissa rekrytointeja silmällä pitäen. Vaikka hain aktiivisesti töitä, olin asennoitunut siihen, että kesän tulisin olemaan työttömänä. Osa-aikaisen työn vastaanottaminen mietitytti, sillä tosiasia oli, että ansiosidonnainen työttömyystukeni oli sen verran hyvä, ettei töiden tekeminen olisi ollut kannattavaa taloudellisesti.

Kesällä tuttavani suositteli minulle ECAMrekry -ohjelmaa. Hän kertoi, että hän oli työllistynyt alalle, josta hänellä ei ollut aiempaa kokemusta. Hänet oli pestattu ECAM -ohjelman kautta töihin ja kolmen kuukauden ajan hän opetteli uutta ammattia. Sen jälkeen hänelle tarjottiin pysyvää työtä yrityksestä. Olin miettinyt alan vaihtoa pitkään, mutta koulun penkille palaaminen epäilytti. Tuttavani suosittelema koulutusohjelma kuulosti hyvältä, mutta olin silti ennakkoluuloinen.

Kesän lopulla mittani tuli täyteen työttömänä olemiseen. Sitten mieleeni juolahti tuttavani suosittelema koulutusohjelma ja päätin täyttää hakemuksen ja pyrkiä ECAMrekryn haastatteluun. Ajattelin, että kaikki toiminta jolla voisin jollain tavalla edistää työllistymistä ja mahdollisesti sitä, että voisin kouluttautua uuteen ammattiin, olisi kokeilemisen arvoista. Sain kutsun haastatteluun ja kerroin, että oman alani lisäksi olisin valmis kokeilemaan myös uutta alaa. Sattumalta heillä oli tiedossa yritys, joka sillä hetkellä haki uusia työntekijöitä.

Heidän ehdottamansa työpaikka oli paikallisen viihdelehden toimituksessa. Markkinoinnin tradenomina olin opiskellut myös jonkin verran media-alaa ja viestintää, mutta en ollut päivääkään tehnyt alaan liittyviä töitä. Työpaikka kuulosti liian hyvältä ollakseen totta. Se olisi suuri harppaus tuntemattomaan ja voin myöntää, että asian ajatteleminenkin jännitti.

Toimin ECAM-ohjelman konsulttien ohjeiden mukaan ja sain haastattelun työpaikkaan. Haastattelu lehden päätoimittajan kanssa meni hyvin ja koin, että kaikki palat loksahtelivat paikoilleen. Tämä työ olisi kaikilta osa-alueiltaan sitä, mitä haluaisin tehdä. Ajattelin, että työn saaminen oli mahdottomuus, sillä kaikki alaan liittyvät meriitit puuttuivat, eikä minulla ollut lainkaan kokemusta. Toivoin, että innokkuuteni ja haluni oppia uutta puhuisi kuitenkin puolestani haastattelussa.

En ollut uskoa todeksi, kun kuulin, että olin saanut työpaikan. Se tarkoitti sitä, että kolmen kuukauden ajan opettelisin työtä ja näyttäisin kynteni. Työpaikan saaminen harjoittelujakson jälkeen ei ollut itsestäänselvyys, mutta olin valmis paiskimaan töitä sen eteen, että työni jatkumisella olisi edes jonkinlainen mahdollisuus harjoittelun jälkeen.

Harjoittelujaksoni päättymisestä on nyt kuukausi ja olen saanut työpaikan yrityksestä. Ilman ECAMrekryä en olisi koskaan kuvitellutkaan hakevani kyseiseen työpaikkaan kokemuksen puutteen takia. Asiansa osaavien konsulttien ansiosta sain kaipaamani potkun takamukselle tavoitella jotain uutta. Henkilökohtainen kokemukseni koulutusohjelmasta on kaikilta osin erittäin positiivinen. Tampereella ECAMrekryn konsultit ovat kannustavia, ystävällisiä ja ennen kaikkea mahtavia tyyppejä.

Suosittelen lämpimästi rekrytointiohjelmaa kaikille työnhakijoille. Olen sitä mieltä, että koulutusohjelman tarjoamaan apuun ja mahdollisuuteen kannattaa tarttua, jos sillä voi parantaa omia mahdollisuuksia työllistyä tai vaihtaa alaa. Ketään ei varmasti tule kaduttamaan se, että on yrittänyt kaikkia keinoja oman tiensä ja työnsä löytymiseen.

Tsemppiä kaikille työtä hakeville ja koulutusohjelmassa aloittaneille!

Hyvää alkavaa kevättä!

Annika Kela