Ajelin tuossa viime viikolla yksi ilta Turun toimistoltamme kohti pääkallopaikkaamme Tamperetta. Monta asiaa mielessä varmaan oli, mutta jotenkin tuo ikkunoista näkyvä tai siis se ettei mitään näkynyt, sai mieleeni väistämättä ajatuksen: tämän pimeämpää paikkaa ei maapallolta tähän vuodenaikaan löydy.

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Se on varmaan lähestyvän joulun lisäksi aika monessa yrityksessä tilanne, jossa käynnissä olevan pelin viimeiset sekunnit ovat meneillään. Ja peli pitäisi voittaa. Viimeaikaisia suhdanteita voisi kai nimittää moninaisiksi. Olemmeko pohjalla, nousussa vai huipulla. Miltä seuraavat vuodet näyttävät: jatkuuko sama meno vai tapahtuuko muutosta suuntaan tai toiseen. Yhdellä varmaan yhtä ja toisella toista. Entä mitä sitten näin yksilötasolla ajateltuna; onko töitä, jatkuuko nykyinen vai löydänkö uusia haasteita. Olenko yt:n piirissä vai joudunko vaikka karsimaan työkavereita. Ehkä globaali maailmamme näissäkin asioissa antaa aika monta erilaista vastausta. Pitäisikö tämä nähdä jopa positiivisena ongelmana.

Syksyn aikana mielestäni aika usein monessa puheenvuorossa on muistutettu positiivisesta ajattelusta. Palatakseni tähän pimeään ajankohtaan. Varmaan meidän pitää ajatella: jos tämän syksyn pimeydestä olemme selvinneet, selviämme varmaan kaikesta muustakin. Juhannus on muuten 25 viikon päästä ja sen jälkeen alkaa päivä taas lyhentyä …

Me ECAMissa myös kovalla vauhdilla pyrimme saamaan vuoden valmiiksi. Vähän joukkueemme ensi vuoteen muuttuu. Mutta tuotteemme ja palvelutasomme pysyvät teille asiakkaillemme tuttuina ja turvallisina.

Tähän kohtaan on hyvä hengähtää ja rauhoittua tulevan Joulun viettoon.

Toivotan Hyvää Joulua ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2014:

Kaikille ECAMilaisille: kiitos Anni, Miia, Heini, Laura, Katja, Susanna, Virva.

Yhteistyökumppaneillemme.

Teille kaikki asiakkaamme: työnhakijat ja työnantajat.

Hyvää Joulua myös kaikille kilpailijoillemme: ensi vuonna taas kohtaamme.

ECAM Consulting Oy on tänä vuonna käyttänyt joululahjavaransa lahjoituksena Uuden Lastensairaalan hyväksi !

Hyvää Joulua !

T. ECAM Esa