Viime kesä ? Mikä se oli ? Vaikka siitä ei ajallisesti ole kovinkaan pitkä aika, tuntuu välillä, että mielissämme se on ollut jo joskus kauan sitten. Ja kun näin tunnemme, niin muistimmekin on paljon rajatumpi sen hyvistä asioista.

Eli olemme kai taas ajautuneet tähän meidän synkimpään vuodenaikaan, pimeään syksyyn. Tässä useampaan otteeseen olen jonkin käännöksen jälkeen tullut miettineeksi, että miksi meidän yleinen mielialamme päivästä toiseen on niin negatiivinen. Ehkä vähän ylidramatisoitu, mutta kai siinä kuitenkin puolitotuus on … Tuntuu, että kun syksy on koittanut, meillä ei oikein mielissä muistu yhtäkään positiivisen aurinkoisen raikasta tunnetta tuosta viimeisestä kauniista suvesta.

Vai onko tuo kansakuntamme perusominaisuuksia. Tämä välttämättä tulee mieleen monessa arkisessa asiassa, joihin varmaan meistä jokainen aina silloin tällöin törmää. Ruokakaupassa asioidessa tuntuu, että aina on jonkin tiellä. Ja tekee mitä tahansa, niin saa vastaansa yleensä kiukkuisen katseen. Liikenteessä kun antaa jalankulkijalle tietä (en edes yritä väittää, että olisin siinä maailman paras), niin silloinkin katsekontakti on vähän siihen malliin, että ”älä nyt mun päälle aja”. Sitten ne aurinkoiset hiihtokelit, jotka ehkä jossain kohtaa ensi talvenakin tulevat. Aina silloin tällöin, kun yrittäjä ottaa yhden vapaapäivän ja lähtee nauttimaan ulkoilmasta, niin tuntuu että jokainen vastaantuleva tai väkisin 190 sykkeellä ohi menevä vetää otsarypyssä koko reissun ja vielä maalipaikallakin on hirveä kiire taas jonnekin. Joskus tekisi mieli sanoa, että löysää hetkeksi, laita kasvot aurinkoon, pistä vaikka sukset vähäksi aikaa hankeen ja nauti jotain hyvää ruokaa ja juomaa.

Tuo jotenkin negatiivinen mieliala, ei se ole nuorten, keski-ikäisten tai vanhempien ongelma. Tai siis on – mutta siis meidän kaikkien. Miksi espanjalainen yhteiskunta on niin toisenlainen – onko tuo aurinko ratkaisu – mene ja tiedä ?

Maailmantalous ja sitä myötä pieni suomi täällä synkässä Pohjolassa elää isojen muutosten aikaa. Rekrytointikuvioissa tilanteet ovat vaikeita monille työnhakijoille, kuten myös monille työnantajille. Pitäisikö meidän kuitenkin saada itseemme positiivista energiaa.

Kaveria on aina helppo syyttää ensin. Koitan olla niin tekemättä. Esitän haasteen kaikille ja ensimmäiseksi kaikille omille ihmisilleni ECAM-joukkueessa. Alamme ajatella maanantaista lähtien positiivisesti. Leikimme, että aurinko paistaa, vaikka sataakin vettä.

Heitän siis saman haasteen sinulle – oletko mukana ?

Hyvää syksyn jatkoa kaikille. Joulu on jo kuitenkin kahden kuukauden päästä.

T. ECAM Esa